KUIN VALKEA HUNTU

Kylä lepää uneliaassa aamupäivän auringossa vuoren rinteellä. Valkoisiksi rapatut seinät häikäisevät silmiä ja kapeat kadut täyttyvät vähitellen hitaasti astelevista asukkaistaan. Jostain kuuluu koiran haukahdus ja vastapäisen talon pihamaalle pelmahtaa mustasilmäinen tyttölapsi nauraen iloisesti. Tätä kaikkea seuraan sivullisen silmin. Haluan mukaan, elämään tätä elämää oikeasti. En turistina, joka kamera kaulassaan tunkee ihmisten arkeen ja rikkoo hauraan tunnelman tarkennusobjektiivillaan. Buenos días on kaikki mitä osaan sanoa. Yritän kuitenkin hymyillä puuttuvien sanojen sijaan. Saan vastauksena vanhuksen lempeän katseen ja lapsen ujon hymyn. Buenos días senõra!