MEIDÄN KOTONA ON...

 … oma maailma…

Nautin kevätauringon lämmöstä omalla kuistillamme ja vanha Samuli Edelmannin ja Janitan yhteislaulu "Oma planeetta" alkoi soida päässäni. Kai se tuli mieleen siitä, että maailmalla tapahtuu koko ajan kauheita asioita ja siitä huolimatta oma pieni maailmani on onnellinen.

Olen kai kuin kilpikonna tai etana, joka kantaa kotia mukanaan kaikkialle, minne meneekin. Koti on sydämessäni ja läheisissäni. Olen turvassa omassa pienessä maailmassani. Rakennan sanoista suojan meidän ja sen toisen maailman väliin, joka tuhoutuu ja kärsii. Joka sotii ja vihaa. Joka saa voimansa valheesta, pelosta ja pahuudesta.

Tämän linkin takaa löydät ko.kappaleen.

http://lyriikat.org/lyriikat/samuli-edelmann/oma-planeetta/

RIKKAAN SILMÄT

Tässä  mieheni viisas kirjoitus ja omakohtainen kokemus:

Poika istui jännittyneenä Kouvolan Kaupunginteatterin valomestarin työpöydän vieressä. Hänen ilmeestään suorastaan huokui, kuinka ihmeissään hän oli valomestarin ja hänen apulaisensa saumattomasta työskentelystä. ”Havaijin kukka” -nimisen musikaalin ensi-ilta oli juuri lähtenyt käyntiin.

”Heitin – nyt”, kuului hiljainen käsky, kun valomestari halusi korostaa pääosan esittäjän soololaulua avustajan käyttämällä valonheittäjällä. ”Heitin himmenee” - nyt” kävi käsky, kun laulu loppui ja valomestari valaisi koko lavan uudelleen kohtaukseen määritetyin perusvaloin.

 Näytös jatkui ja jännittyneen 16-vuotiaan pojan silmät saivat aivan uuden näkökulman teatteriesityksen sisällöstä ja kokonaisuudesta.

 Väliaika – kahvia ja pullaa, oli tärkeä illan yksityiskohta jo tuolloin 60-luvulla. Valomestari tiedosti heti ensimmäisen puoliajan aikana, kuinka ihmeissään poika oli mestarin valopöydän tekniikasta, valomestarin ja avustajan millintarkasta yhteistyöstä ja sen kaiken vaikutuksesta koko esitykseen. Teatteri oli pojalle muuten jo kovin tuttu, sillä hän oli avustanut näyttämömestaria usein ja toimi myös narikkapoikana viikoittain.

 Väliajalla valomestari katseli jännittynyttä poikaa ja sanoi viimein: ”Tules tähän viereen istumaan, niin jutellaan.”

”Katsos, tiesin jo sinut tänne kutsuessani, että näet ja koet täällä jotakin, mitä et ole osannut aavistaakaan näytöksiä katsomosta seuratessasi.”

Poika nyökkäsi hymyillen.

”Pääosan esittäjä ja muut näyttelijät saavat yleensä suuren huomion ja julkisuuden, mutta moni ei edes tiedä mikä koneisto taustalla jyllää.”

”Kuules, minä olen pienipalkkainen pienen teatterin valomestari. Teen työni niin hyvin kuin osaan, mutta käytän kaikki liikenevät rahat matkustamiseen. Olen käynyt jo 12 eri maassa.”

Poika supisti huuliaan aivan kuin olisi halunnut viheltää ihastuksesta. 60-luvulla ulkomailla käynti oli nuorelle pojalle vielä kaukainen haave vaikka sisko oli käynyt jo Ruotsissa ja Isoveli oli ollut peräti vuoden YK-joukoissa Kyproksella asti.

 ”Jukka”, jatkoi mestari selvästi ennakkoon valmistelemaansa opettavaista tarinaa, ”isäni opetti minua jo kauan sitten: ” rikkain on se, jolla on kokeneet silmät.” 
 

TYHJYYS

Omistan mielenkiintoisen kirjan. Ostin sen itselleni reilu vuosi sitten käsitellessäni romaanikäsikirjoituksessani maalaustaidetta ja sen vaikutusta katsojaan. Romaanin käsikirjoitus on edelleen kesken, mutta kirjan olen lukenut jo useita kertoja. Kirjassa on osa-alueita, jotka sivuutan vähemmällä huomiolla, mutta sen sijaan tyhjyyden käsite taiteessa on kiehtova ja pysäyttävä.

Ohessa joitakin lainauksia Kimmo Pasasen kirjasta Tyhjyys itämaisessa ajattelussa ja taiteessa:

”Kun kiinalaisen taiteen yhteydessä käytetään käsiteparia vuori-vesi, puhutaan itse asiassa maisemasta. Maisemamaalausta kutsutaan vastaavasti ”vuorien ja veden maalaamiseksi”, shan suishen. Näin vuori ja vesi tiivistävät maiseman käsitteellisellä tasolla kahteen hallitsevaan piirteeseen, jotka kiinalaisen käsityksen mukaan ovat luonnon kaksi merkitystäyteistä napaa. Kungfutse on tiivistänyt nämä merkitykset seuraavalla tavalla:”ihminen, jota hallitsee sydän, iloitsee vuoresta, ihminen, jota hallitsee järki, nauttii vedestä”.

Olemme siis omassa elementissämme, vuorten ja meren välissä!!!

”Vuoren ja veden kehämäinen liike edellyttää maalauksessa tyhjyyttä. Tämä voidaan luoda monin keinoin: tyhjällä tilalla, pilvillä, sumulla ja udulla, tai ohuin, katkonaisin tai kevein siveltimenjäljin.

Tyhjyys on olemukseltaan mittaamaton ja ääretön, tila, missä henki voi vapaasti liikkua.

Maisemamaalaus ei ole vain tarkastelun kohde, vaan se täytyy myös voida elää, kuten Song-kauden suuri mestari Guo Xi on sen kauniisti sanonut:

On maalattuja maisemia, joiden läpi kulkee ja joita tarkastelee, toisia, joihin voisi jäädä kävelylle, ja sellaisia, joihin voisi jäädä asumaan. Kaikissa tällaisissa maisemissa on saavutettu mestarillinen taito. Maisemat, joihin haluaisi asettua elämään, ovat kuitenkin ylivertaisia. Maalauksen tulee herättää sitä tarkastelevan mielessä halu siirtyä itse maisemaan, ja tämän tunteen synnyttämä ihastus on jotain, joka ylittää tarkastelijan käsityskyvyn.”

Lisää kirjasta kustantajan sivuilla.

KAIKKI TARINAT

Kaikki maailman tarinat on kylvetty minuun.
Ne itävät ja kasvattavat juuriaan kalloni  sisään.
Kunnes eräänä päivänä niiden elintila loppuu
ja ne työntyvät aivoistani valkoiselle arkille mustina,
mitäänsanomattoman näköisinä merkkeinä.
Silti ne kätkevät sisäänsä kaikkien maailmojen viestin,
jos taidat vain lukea ja ymmärtää.