MEIDÄN KOTONA ON...

 … oma maailma…

Nautin kevätauringon lämmöstä omalla kuistillamme ja vanha Samuli Edelmannin ja Janitan yhteislaulu "Oma planeetta" alkoi soida päässäni. Kai se tuli mieleen siitä, että maailmalla tapahtuu koko ajan kauheita asioita ja siitä huolimatta oma pieni maailmani on onnellinen.

Olen kai kuin kilpikonna tai etana, joka kantaa kotia mukanaan kaikkialle, minne meneekin. Koti on sydämessäni ja läheisissäni. Olen turvassa omassa pienessä maailmassani. Rakennan sanoista suojan meidän ja sen toisen maailman väliin, joka tuhoutuu ja kärsii. Joka sotii ja vihaa. Joka saa voimansa valheesta, pelosta ja pahuudesta.

Tämän linkin takaa löydät ko.kappaleen.

http://lyriikat.org/lyriikat/samuli-edelmann/oma-planeetta/

RIKKAAN SILMÄT

Tässä  mieheni viisas kirjoitus ja omakohtainen kokemus:

Poika istui jännittyneenä Kouvolan Kaupunginteatterin valomestarin työpöydän vieressä. Hänen ilmeestään suorastaan huokui, kuinka ihmeissään hän oli valomestarin ja hänen apulaisensa saumattomasta työskentelystä. ”Havaijin kukka” -nimisen musikaalin ensi-ilta oli juuri lähtenyt käyntiin.

”Heitin – nyt”, kuului hiljainen käsky, kun valomestari halusi korostaa pääosan esittäjän soololaulua avustajan käyttämällä valonheittäjällä. ”Heitin himmenee” - nyt” kävi käsky, kun laulu loppui ja valomestari valaisi koko lavan uudelleen kohtaukseen määritetyin perusvaloin.

 Näytös jatkui ja jännittyneen 16-vuotiaan pojan silmät saivat aivan uuden näkökulman teatteriesityksen sisällöstä ja kokonaisuudesta.

 Väliaika – kahvia ja pullaa, oli tärkeä illan yksityiskohta jo tuolloin 60-luvulla. Valomestari tiedosti heti ensimmäisen puoliajan aikana, kuinka ihmeissään poika oli mestarin valopöydän tekniikasta, valomestarin ja avustajan millintarkasta yhteistyöstä ja sen kaiken vaikutuksesta koko esitykseen. Teatteri oli pojalle muuten jo kovin tuttu, sillä hän oli avustanut näyttämömestaria usein ja toimi myös narikkapoikana viikoittain.

 Väliajalla valomestari katseli jännittynyttä poikaa ja sanoi viimein: ”Tules tähän viereen istumaan, niin jutellaan.”

”Katsos, tiesin jo sinut tänne kutsuessani, että näet ja koet täällä jotakin, mitä et ole osannut aavistaakaan näytöksiä katsomosta seuratessasi.”

Poika nyökkäsi hymyillen.

”Pääosan esittäjä ja muut näyttelijät saavat yleensä suuren huomion ja julkisuuden, mutta moni ei edes tiedä mikä koneisto taustalla jyllää.”

”Kuules, minä olen pienipalkkainen pienen teatterin valomestari. Teen työni niin hyvin kuin osaan, mutta käytän kaikki liikenevät rahat matkustamiseen. Olen käynyt jo 12 eri maassa.”

Poika supisti huuliaan aivan kuin olisi halunnut viheltää ihastuksesta. 60-luvulla ulkomailla käynti oli nuorelle pojalle vielä kaukainen haave vaikka sisko oli käynyt jo Ruotsissa ja Isoveli oli ollut peräti vuoden YK-joukoissa Kyproksella asti.

 ”Jukka”, jatkoi mestari selvästi ennakkoon valmistelemaansa opettavaista tarinaa, ”isäni opetti minua jo kauan sitten: ” rikkain on se, jolla on kokeneet silmät.” 
 

TYHJYYS

Omistan mielenkiintoisen kirjan. Ostin sen itselleni reilu vuosi sitten käsitellessäni romaanikäsikirjoituksessani maalaustaidetta ja sen vaikutusta katsojaan. Romaanin käsikirjoitus on edelleen kesken, mutta kirjan olen lukenut jo useita kertoja. Kirjassa on osa-alueita, jotka sivuutan vähemmällä huomiolla, mutta sen sijaan tyhjyyden käsite taiteessa on kiehtova ja pysäyttävä.

Ohessa joitakin lainauksia Kimmo Pasasen kirjasta Tyhjyys itämaisessa ajattelussa ja taiteessa:

”Kun kiinalaisen taiteen yhteydessä käytetään käsiteparia vuori-vesi, puhutaan itse asiassa maisemasta. Maisemamaalausta kutsutaan vastaavasti ”vuorien ja veden maalaamiseksi”, shan suishen. Näin vuori ja vesi tiivistävät maiseman käsitteellisellä tasolla kahteen hallitsevaan piirteeseen, jotka kiinalaisen käsityksen mukaan ovat luonnon kaksi merkitystäyteistä napaa. Kungfutse on tiivistänyt nämä merkitykset seuraavalla tavalla:”ihminen, jota hallitsee sydän, iloitsee vuoresta, ihminen, jota hallitsee järki, nauttii vedestä”.

Olemme siis omassa elementissämme, vuorten ja meren välissä!!!

”Vuoren ja veden kehämäinen liike edellyttää maalauksessa tyhjyyttä. Tämä voidaan luoda monin keinoin: tyhjällä tilalla, pilvillä, sumulla ja udulla, tai ohuin, katkonaisin tai kevein siveltimenjäljin.

Tyhjyys on olemukseltaan mittaamaton ja ääretön, tila, missä henki voi vapaasti liikkua.

Maisemamaalaus ei ole vain tarkastelun kohde, vaan se täytyy myös voida elää, kuten Song-kauden suuri mestari Guo Xi on sen kauniisti sanonut:

On maalattuja maisemia, joiden läpi kulkee ja joita tarkastelee, toisia, joihin voisi jäädä kävelylle, ja sellaisia, joihin voisi jäädä asumaan. Kaikissa tällaisissa maisemissa on saavutettu mestarillinen taito. Maisemat, joihin haluaisi asettua elämään, ovat kuitenkin ylivertaisia. Maalauksen tulee herättää sitä tarkastelevan mielessä halu siirtyä itse maisemaan, ja tämän tunteen synnyttämä ihastus on jotain, joka ylittää tarkastelijan käsityskyvyn.”

Lisää kirjasta kustantajan sivuilla.

KAIKKI TARINAT

Kaikki maailman tarinat on kylvetty minuun.
Ne itävät ja kasvattavat juuriaan kalloni  sisään.
Kunnes eräänä päivänä niiden elintila loppuu
ja ne työntyvät aivoistani valkoiselle arkille mustina,
mitäänsanomattoman näköisinä merkkeinä.
Silti ne kätkevät sisäänsä kaikkien maailmojen viestin,
jos taidat vain lukea ja ymmärtää.

HUOLIHETKI

Mitä tehdä kun uni ei illalla tule? Tai kun pienetkin murheet muuttuvat yön tunteina suuriksi ja ylipääsemättömiksi? Yle.fi:ssä oli artikkeli aiheesta ja ehdotuksia, miten unen tuloa voisi helpottaa. Jos tyynyn alla pidettävät huolinuket eivät auta, voisi koittaa järjestää päivällä/aikaisin illalla huolihetki jolloin esimerkiksi listaisi kaikki mielessä olevat huolenaiheet ja analysoisi niitä sitten seikkaperäisesti. No huh, huh! Eiköhän jokaisella, jolla huolia on, ajankäyttö ja ajan puute ole merkittävä syy huolten kasaantumiseen.

On kuitenkin olemassa toimiva ratkaisu, joka ei vaadi paljon aikaa ja jossa huolia ei tarvitse edes erikseen kirjata. Riittää kun niputtaa koko murhekakun yhteen ja jättää sen Ratkaisijan käsiin, iltarukouksessa. Toimii.

KUIN VALKEA HUNTU

Kylä lepää uneliaassa aamupäivän auringossa vuoren rinteellä. Valkoisiksi rapatut seinät häikäisevät silmiä ja kapeat kadut täyttyvät vähitellen hitaasti astelevista asukkaistaan. Jostain kuuluu koiran haukahdus ja vastapäisen talon pihamaalle pelmahtaa mustasilmäinen tyttölapsi nauraen iloisesti. Tätä kaikkea seuraan sivullisen silmin. Haluan mukaan, elämään tätä elämää oikeasti. En turistina, joka kamera kaulassaan tunkee ihmisten arkeen ja rikkoo hauraan tunnelman tarkennusobjektiivillaan. Buenos días on kaikki mitä osaan sanoa. Yritän kuitenkin hymyillä puuttuvien sanojen sijaan. Saan vastauksena vanhuksen lempeän katseen ja lapsen ujon hymyn. Buenos días senõra!

ÄIDINKIELEN ARVO

Asuttuamme Espanjassa nyt noin 6 kuukautta, olemme konkreetisesti saaneet kokea miltä tuntuu asua ummikkona vieraassa maassa. Kohtuullisesta englanninkielen taidostamme ei täällä ole juurikaan hyötyä, harva osaa englantia. Kaikki palvelut ovat espanjankielisiä, joissakin tapauksissa vaihtoehtona tarjotaan ranskaa tai saksaa, jota emme ole koulussa lukeneet. Sanonta, että Suomi on Euroopan amerikkalaisin maa, on täältä katsottuna ilmiselvää. Täällä äidinkieli on arvossaan ja sitä kunnioitetaan.

Espanjalaiset myös arvostavat itseään ja kulttuuriaan, sen kaikesta huomaa.”Olemme espanjalaisia, puhumme siis espanjaa”! Arvostan tätä piirrettä suuresti vaikka se tuottaakin meille vieraille aika ajoin pään vaivaa. Esimerkiksi kaikki ulkomaiset televisio-ohjelmat,joita muuten ei ole kauhean paljon, ovat päällepuhuttuja, tekstitystä ei ole. Aika huvittavaa kun esim. amerikkalaisen elokuvan päätähdellä on Tom Cruisen kasvot ja ilmeet, mutta ääni tulee studioäänityksenä espanjalaisen miehen suusta espanjaksi!

Olemme kiinnittäneet huomiota myös yritysten nimiin. Ne ovat lähes poikkeuksetta espanjankielisiä, lukuunottamatta kansainvälisiä, tunnettuja tuotemerkkejä ja yrityksiä. Keskustelimme aiheesta erään nuoren epanjattaren kanssa, joka opiskelee englanninkielen opettajaksi. Hän kertoi, että kouluissa opetetaan espanjan lisäksi ranskaa, italiaa ja saksaa. Tosin nyt on aloitettu ala-asteilla myös englanninkielen opetus. Kun kerroimme hänelle, että Suomessa kaikki ulkomaiset ohjelmat tekstitetään suomeksi, hän ihmetteli että miten sitten ehtii lainkaan seurata itse ohjelmaa?!

Tässä muuten piilee varmasti osasyy siihen, miksi kansainvälisessä Pisa- tutkimuksessa suomalaislasten lukutaito on maailman kärkeä. Täytyy lukea hyvin ja nopeasti ehtiäkseen seurata myös elokuvaa! Aiemmin, ollessamme vielä leirintäalueella, napurinamme oli saksalainen pariskunta. Nähdessään FI- tunnuksen autossamme, tulivat juttelemaan: Huvaa paevaa, mita kuluu? Olivat matkustelleet Suomessa vuosikymmenten aikana useasti ja pahoittelivat kun nykyään harva enää osaa saksaa ja kaikki puhuvat vain englantia. Heistäkin Suomi on nykyisin kuin pikkuamerikka. Surullista!